Sivut

17.6.2013

Vihdoin idea vieraille

Vieraskirja-idea meidän häissä on ollut pitkään epäselvä. Vuosi sitten oltiin satavarmoja että päädymme siihen iki-ihanaan kivi-ideaan, mutta käytännössä se olisi ollut liian hankala toteuttaa näinkin suurella vierasmäärällä mitä meillä. Sen jälkeen on ideoita laukannut ees taas, ja kaikki lopulta ollut kuitenkin huonoja sellaisia. 

Päädyttiin lopulta melko perinteiseen ratkaisuun, ja eilen vietinkin pikkusiskon kanssa pari tuntia Wordin kanssa takuten sekä ah-niin-ihanan-aataminaikaisen tulostimen supernopeaa toimintaa ihaillen ;) 
Illalla vielä aiheutin lähes jotain rasitusvamman tyyppistä peukalon alimpaan niveleen, kun päätin saksia melkein 250 korttia irti A4-kokoisilta arkeilta. Mutta hyvä kun leikkasin, niin nyt on enää jatkohommat tekemättä johon nakitin jo pari kaasoa avukseni. Se onkin sitten toinen juttu koska ne ehitään viimeistellä. Mut onhan tässä vielä aikaa, 1kk ja 3pv :P

Ja tutut lintuset ne korteissa kaulailee..
Meillä oli muuten nyt lauantaina viimenen vastauspäivä kutsuihin. Muutamia viestejä jouduttiin laittamaan, kun ei ihmiset ilmeisesti hoksanneet että on ihan hyvä ilmottaa siitäkin että ei pääse osallistumaan. Ja osa oli kyllä sellaisia, joiden kanssa on ollut puhetta heidän häihin tulostaan, mutta virallista vahvistusta ei ollut tullut. 
Yks puhelu mun pitäis vielä tehdä erääseen hoitokotiin, sieltä kun ei kukaan muistanut vahvistaa erään miehen sukulaisen osallistumista häihin. 
Mutta kokonaisuudessaan meidän kanssa juhlii 121 henkeä, joista lapsia sen parikymmentä. Ihan hyvä poppoo, ja onneksi kovin monia peruutuksia ei tullut vaikka alunperin vähän pelkäsin, niin suositusta kesäjuhlaviikonlopusta kun kuitenkin on kyse. 

Lauantaina kävin tosiaan sovittelemassa asioita juhlamme esiintyjän kanssa, ja alustavasti ajateltiin että hän vetää kaksi laulusettiä. Niiden pituus tosin riippuu nyt vähän siitäkin, millaisia ja miten pitkiä ohjelmanumeroita kaasot ja bestmanit on ajatelleet. Meillä kun ei niistä hirveesti oo käryä :P 

Kirkkoharjoituksetkin on sovittu, ja ne koittaa hääviikon keskiviikkona. Tällöin myös pappi vähän haastattelee meitä vihkitilaisuuden puhettaan varten. Toivon mukaan saadaan kanttorikin paikalle harjoitukseen, sillä tahtoisin kovasti harjoitella musiikin kanssa. Vaikka ne nyt perusmarsseja tulee olemaankin, mutta silti. Ja pienintä morsiustyttöä ajatellenkin ois hyvä saada se musiikki mukaan, niin ei marssin äänenvoimakkuus vain säikäyttäisi pientä neitiä sitten hääpäivänä :)

Lisäkuluja pompsahti taas muutaman kympin edestä. Nuoremmalle pojalle saatiin talvella lainaan hänen serkkupoikansa vanha puku, joka oli silloin vielä reilun kokoinen. Hirveen kasvupyrähdyksen poika on vetänyt kevään aikana, mutta toissapäivänä sovitellessa tajuttiin että ei auta kuin hakea uus, pienempi puku. Meidän miniatyyri-mies on vain niin pieni ja kaponen ettei tuosta puvusta sais sopivaa tekemälläkään :D
Onneksi sentään vanhemman pojan puku istui hyvin, ettei tarvi sitäkin vielä mennä ostaan uudelleen. 

Voi että, en malta oottaa sitä päivää, kun saat komeat poikani ja kauniit kummityttömme edelläni, rakas isä vierelläni, kävellä kohti komeinta sulhasta joka alttarilla odottelee ♥ Onneksi se päivä on jo ihan muutaman nurkan takana!


5 kommenttia:

  1. Aika menee tositosi nopeasti! Ihan kohta on jo teidänkin hääpäivä, iiks!

    VastaaPoista
  2. Siis mitä! Kuka vie tätä aikaa :D Meilläkin KAKSI VIIKKOA enää :D

    VastaaPoista
  3. Niinpä sieltä se päivä lähestyy!!!! :>> Ihan alkaa kohta jännittämään. :>

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥