Iik, ääk ja ihanuus ♥

Kauan pohdin, mietin ja ressasin päästäänkö me häämatkalle. Antaako budjetti periksi, löytyykö lapsille hoitajat, voidaanko työkuvioiden puitteissa lähteä jne..

Mutta nyt meillä on matka varattuna, kiitos rakkaan isäni joka lupasi myös huolehtia tyttärenpojistaan koko häämatkan ajan yhdessä äitini kanssa ♥
Häitä seuraavalla viikolla tehdään 3yön reissu Latviaan, Riikaan. Monelle reissaajalle tälläinen olisi pieni ja mitätön matka, mutta meille tosi iso juttu. Ja varsinkin mulle, kun en koskaan oo ees lentokoneessa istunut :) Ja kolme yötä on ehkä maksimi, mitä näin yhtäkkiä kestän lapsista olla erossa :D Mutta on niin ihanaa tietää, että häiden jälkeen päästään hetkeksi miehen kanssa ihan muihin maisemiin, näkemään ja kokemaan yhdessä jotain uutta. Jännittävää, kutkuttavaa ja niin ihanaa!

Majoitumme Justus Hotel Rigassa, joka kuvien perusteella sai mut ainakin odottamaan innolla paikkaa. Mitkään bisnesmies-tyyliset hotellit ei oikein sykähdytä, vaan pienempi ja romanttisempi ja vähemmän moderni tuntuu vain paljon romanttisemmalta ;)

(kaikki kuvat http://www.hoteljustus.lv/)

Näyttää niin ihanalta paikalta, millä tässä malttaa odottaa? :) Mun ensimmäinen kunnollinen ulkomaanmatka, johan sen on aikakin :)

Mutta nyt rakkaat lukijat, kertokaahan vinkkejä jos sellaisia tulee mieleen. Mitä nähtävyyksiä kannattaa käydä katsomassa? Onko hyviä ruokapaikkoja? Ostoskeskuksia? Yökerhoja? Mitä nyt mieleen tulee. Jos ootte Riikassa käyneet, kaikki tieto ja informaatio otetaan ilolla vastaan :)

Kateutta ilmassa

Mihin se mieli halajais keskellä jäätävää lumista pyryä, talven kylmyyttä ja ankeutta? No lämpimään, tietenkin. Niin monilla on matkoja varattuna, häämatkoja ja muutenvaan-matkoja. Mitä meillä on? Ei mitään. Ei niiiiin mitäääään! Määki tahon lämpimään, ulkomaille, uusiin maisemiin, kahestaan miehen kans näkemään ja kokemaan yhdessä jotain uutta ja ihanaa! 

kuva

Mä seuraan aina vähän kateellisena kun muut matkustaa ties minne ja ties kuinka usein. Näen kuvia muiden matkoilta, upeita maisemia ja kauniita paikkoja. Ja matkalaisten innokkaan onnellisia hymyjä jotka on tietenkin ikuistettu kuviin. Välillä oon niin kateellinen, pakko myöntää :D

Oon aina sanonu etten kadu menneitä, mut kyl mä jotain kadun. Nimittäin sitä, etten matkustellut nuorempana, kun en ollut vielä äiti. Silloin olis ollut aikaa ja valuuttaa, vapaat mahdollisuudet matkustella ja nähdä ja kokea kaikenlaista. Mut mä olin niin hemmetin arkajalka, etten mä todellakaan ois uskaltanut lähtee mihinkään, missä ei suomen kielellä pärjää. 

kuva

Nyt kun ois rohkeutta, puuttuu edelleen sitä valuuttaa ja vapaa-aikaa maailman näkemiseen :D

Joo, lasten kanssa voi ihan hyvin matkustaa, tiedän, mutta niin rohkea en oo että uskaltaisin oman poikakaksikkoni raahata ulkomaille ennen kuin ensin ite omaan ees jotain kokemusta matkustelusta.

Muutakin kun sen ruottinlaivan hytistä tax freehin ja takas reissaamisen. 

Niinkuin joskus aiemmin mainitsin, oon tosiaan ollut vain laivalla, sekä päiväreissulla Tallinnassa näin niinkuin aikuisiällä. Lapsena yhen yön viettänyt Uumajassa ja muutaman yön Viron pikkukylässä (autiomaassa), tanssiryhmämme reissulla. Ei paljon näillä kokemuksilla voi sanoo, että ois nähny maailmaa ;) 

Häämatkalle on kuitenkin pakko päästä. PAKKO! ees pienelle, parin päivän kaupunkilomalle. Me ollaan se niin ansaittu! Ja me niin kovasti sitä halutaan, tai no, mä ainakin haluan :D

On vain muutama hidaste, ei siis este, jotka pitäis selvittää että matkalle päästäisiin:

* mun työkuviot. Tällä tietoo on ihan auki, missä oon töissä häiden alla ja häiden jälkeen. Nykyinen työ jää jokatapauksessa taakse ihan viimestään häiden jälkeen. Ei siis käsitystäkään siitä, millä budjetilla voitas lähtee, ja millon voitas lähtee matkalle ja kuinka pitkäksi aikaa. Kuitenkin matka täytyis saada tehtyä ennen elokuun 9.päivää, koska haluan todellakin olla kotona kun esikoinen astuu koulutielle. 

* Lastenhoito. Meidän vanhemmat + muut potentiaaliset lastenhoitajat on jokainen vielä itsekin työelämässä. Miten siis järjestää lastenhoito reissun ajaksi. Onnistuisiko muutama päivä? Ja jos, niin kuka sattuis oleen silloin lomalla? 

* Matkan varaaminen. Mistä varata? Lento+hotelli -paketti, vai lennot ja hotelli erikseen? Mikä lentoyhtiö? Mikä hotelli? Mikä maa, mikä valuutta jnejnejne.. :D Riika on tällä hetkellä se vaihtoehto, mitä ollaan mietitty. Maailmaa todellakin paljon nähnyt siskoni meinas, että se ois turvallinen ja helppo vaihtoehto näille "vähemmän" matkustaneille. 

kuva

* Passi. Mun passi on vanhentunu muistaakseni jotain 5 vuotta sitten, vaiko jo kauemminkin. Jos lähtisimme matkalle häiden jälkeisellä viikolla, millä nimellä hankin passin? Hankinko passin nykyisellä sukunimellä, joka kuitenkin häiden jälkeen vaihtuu, että voin varata matkan ennen häitä? Vai saanko passin uudella nimellä haettua tarpeeksi ajoissa, että se on voimassa heti häiden jälkeen? Tuntuis tyhmältä hankkia nyt uus passi omalla sukunimellä, ja sitten taas kohta uusia se uudelle sukunimelle. Huoh. Mää en ymmärrä näitä. Tyhmäkö? :D

Auttakee minnuuuuuuu? Vinkkejä, jotain? :) Ees tohon passiasiaan.. Ja kokemuksia lentoyhtiöistä ja matkatoimistoista saa jakaa mielin määrin jos vain jotain on sanottavaa? 

Ja niin, en mä pahalla teitä ja teidän matkoja karehdi ;) Kyllä mäkin vielä aion päästä jonnekki :D

Asiaa nimenvaihdosta ja häämatkasta

Äitimorsiamella, jos niin voi sanoa, vaikuttaa hääsuunnitteluihin pitkälti myös lapset. Sekä myös häihin oleellisesti liittyviin sivuseikkoihin. Niistä nyt ensimmäisenä vaikka häämatka. Vajaan vuoden päästä, kun häät on juhlittu, lapseni ovat melkein 7v ja melkein 5v. Eli aika isojapieniä poikia. 

En oikeastaan oo koskaan käynyt ulkomailla, joskus pienenä Uumajassa, sekä Virossa. Tallinnassa jopa viimeksi vuonna 2006. Sen jälkeen oon ylittänyt Suomen rajat vain vaivaiset pari kertaa, ja missäs muuallakaan kuin ruottinlaivalla. Oujeaaah ;D

Tästä syystä olisi aivan ihana lähteä häiden jälkeen jonnekin kauemmas, lämpöiseen ja ihan erilaiseen paikkaan. Jonnekin, millaista ei ole nähnyt kuin kuvissa. Esim. jotain tällaista:

(kuvat google)

Häämatka ei kuitenkaan tule onnistumaan, ainakaan hetipian häiden jälkeen. Ensinnäkin jo budjettisyistä, mutta myös parin muun asian takia.

1. Esikoinen aloittaa pian häiden jälkeen koulutiensä, ja koen tärkeämpänä keskittyä monen kukauden häähössötyksen jälkeen hänen uuteen elämänvaiheeseensa. Ei olisi reilua pienen pojan jännätä näitä asioita yksin äidin ja isäpuolen makoillessa jossain kaukana auringon alla. 

2. Mä en osaa kuvitella olevani erossa lapsista viikkoa. Vaikka ovatkin jo silloin niin muka isoja, niin silti. Ne on mun vauvoja, edelleen :) Sulhokin sanoi että viikon sisällä ehtis tulla monet itkut kuinka "on niin ikävä lapsia". Sitä se äitiys on. ♥

Ollaan kuitenkin mietitty, että jos sit otettais vain äkkilähdöllä jokin matka syksyllä, syyslomien aikaan? Ehkä vain jokin pidennetty vloppu kaupunkilomalla? ..hmm, mielummin kyllä viikoksi rannalle. Jos vain äidi kantti kestää! Mitään suunniteltua aktiivilomaa emme kuitenkaan harkitse, sillä meille riittäisi päästä johonkin lämpimään, kahestaan rauhoittumaan. Arki on sen verran hektistä ja kumpikin meistä on vähn lomailleet, niin emme kaipaa välttämättä mitään extremeä :)

Noh, eikö tämäkin asia joskus selviä. Vaikka kyllä se välillä tympii, ettei ole oikein mitään suunnitelmaa. Mutta onneksi me voidaan matkustaa ja lomailla vielä monet kerrat, tulla jopa konkareiksi, jos vain elinvuosia suodaan tarpeeksi :)

Sitten se toinen asia, joka tätä äitimorsianta kovasti mietityttää. Nimenvaihdos on monille itsestäänselvä asia, josta ei tarvitse edes keskustella. Useat tietävät heti mihin ratkaisuun päätyvät. Toiset taas miettivät kuka mistäkin syystä, ja mä kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Mietin pitkään, haluanko tästä edes kirjoittaa, mutta toisaalta kaipaisin teidän mielipiteitä, neuvoja, näkökulmia.. Voi olla että poistan tämän postauksen aiheen, jos se alkaa myöhemmin ahdistamaan.. Mutta menköön nyt kun tällä hetkellä siltä tuntuu.

Usein kuulee sanottavan "Tottakai vaihdan nimen, niin on koko perhe saman nimen alla" tai

"Tottakai otan miehen sukunimen, niinhän sen kuuluu mennä".

Näin mäkin ajattelin, silloin nuorempana kun vielä 15vuotiaan vaaleanpunaisin silmin näin, miten elämä menee kuin elokuvissa.

Niin kuin kerrottu, mulla on kaksi lasta. Joilla on eri isät. Ja sulho siis ei ole kummankaan isä, vaan isäpuoli (rakastava ja hoivaava sellainen♥). Pojillani on keskenään myös eri sukunimet. Vanhemmalla pojalla mun sukunimi, nuoremmalla isänsä. Meidän perheessä mennään siis tällä hetkellä kolmella eri sukunimellä. Olisihan se hienoa, että voitais olla kaikki samaa, mutta eipä se ole mahdollista. 

Oon vanhanaikainen, ja haluaisin mieheni sukunimen. Ehdottomasti haluaisin. Mutta toisaalta ahdistaa, että sitten kumpikaan lapsistani ei olisi enää mun nimen alla. Puhumattakaan siitä, jos sulhon kanssa joskus tulisi yhteinen lapsi. Olisin kolmen lapsen äiti, jonka jokaisella lapsella on eri sukunimi kuin äidillään. HUH!

Ja ennen kuin kukaan kauhistelee ruudun toisella puolen tätä asiaa negatiiviseen sävyyn (tiedän, usein ajatellaan että no just joo, nuori äiti joka tekee lapsia joka miehen kanssa.. näin olisin ehkä itsekin vielä jokunen vuosi sitten ajatellut), haluan vähän selventää taustoja. Ja tässä tulee nyt tietoa, jonka takia harkitsin haluanko siitä kirjoittaa. Mutta kerrottava se on, että ymmärrätte miksi tämä nimiasia on vaikea. Sain esikoisen ollessani vielä kovin nuori, vaikka lapsi olikin toivottu. Ero tuli lapsen isän kanssa, eikä siinä sen enempää dramatiikkaa. Toinen poika syntyi hyvässä parisuhteessa, myöskin toivottuna lapsena. Elämä kuitenkaan ei mennyt niin kuin elokuvissa. Niin, olen jäänyt kerran avoleskeksi. Tästä asiasta en halua puhua sen enempää, enkä toivo sääliä enkä lisäkysymyksiä. 

Taustastani johtuen on nimenvaihto kuitenkin iso asia. Haluan mieheni nimen, mutta entä lapset? Tuntevatko he jossain vaiheessa itsensä ulkopuoliseksi, kun äiti onkin eri nimellä kuin ennen? Nuorempi poikahan voisi ottaa uuden nimen yhdessä mun kanssa, kun menemme naimisiin. Mutta se ei ole vaihtoehto. Tuntevatko he itsensä ulkopuoliseksi, jos joskus tulee uusi pikkusisarus, ja hän olisikin ainoa samalla nimellä äidin kanssa? Mä en todellakaan tiedä mitä teen. En halua, että lapset tuntisivat sukunimien takia minkäänlaista epäreiluutta/ahdistusta saati joutuisi kiusauksen kohteeksi koskaan siitä syystä että perhe on täynnä erilaisia nimiä. Voihan toki olla, ettei ne sitä edes tulisi ajatelleeksi koskaan näin monimutkaisesti kuin minä? Kun en tiedä. Mutta kaiken tän pähkäilyn ja lievän vanteen kiristelyn ohellakin mä todellakin haluaisin olla häiden jälkeen rouva L. Herra L:n rinnalla. 

Vaihtoehdot ovat siis nämä:

- Vaihdan nimeni miehen sukunimeen. Kaikesta nimituskailusta ja sukunimien sekamelskasta perheen keskuudessa huolimatta.

 - Pidän oman sukunimeni, jolloin olen samalla nimellä edes vanhimman poikani kanssa, niin kuin tälläkin hetkellä.

- Mies ottaa mun sukunimen, jolloin voisimme olla kaikki samalla nimellä. Nuorempi poikakin voisi vaihtaa nimen mun sukunimelle. Tosin tää ei ole oikeasti vaihtoehto, sillä sulho pitää oman nimensä. Ja ymmärrän sen, sillä nimi on hänelle kovin tärkeä, toisin kuin itselläni ei omaan sukunimeen ole nimenä mitään tunnesidettä. Ja koen kyllä myös, että nuorempi poika on ansainnut kulkea biologisen isänsä nimen alla. 

Kysynkin siis, mitä te muut tekisitte mun tilanteessa?

Läheisiltä oon saanut erilaisia kommentteja, osa on sitä mieltä etten missään nimessä voisi vaihtaa miehen sukunimeen, osa sitä mieltä että tottakai voin vaihtaa. Oma sydän haluaisi vaihtaa, mutta lasten takia kuitenkin jokin harraa.. Toisaalta, joskus ne lapsetkin aikuistuu, jolloin olemme miehen kanssa periaatteessa 'kaksin', ja olisihan se ihanaa olla silloin yhtä, myös nimelläkin.

Vaikeaa.

Kaikesta huolimatta mä oon niin kovin onnellinen, että mulla on nämä kaksi ihanaa lasta, ja yksi ihana mies joka meitä niin kovin rakastaa ja jaksaa ymmärtää tämänkin tuskailun.

Elämä on hyvin ♥