Sivut

3.6.2013

"otetaan kuivimmat pois"

Taannoin ekan lomaviikkoni toisena päivänä kävi katastrofi.
Mun vakkariparturi on äitiyslomalla ( tosin onneksi hääkampauksen luvannut tehdä ) joten jouduin mennä muualle hiustenleikkuuseen. Kaikki ei mennyt niin kuin piti, eikä ees sinne päin.

Vuosi sitten aloitin hiusten kasvatuksen tästä:


Latvat ei kunnolla näy, mutta pisimmät oli jonkin verran yli olkapäiden. Punanen värjättiin jo aika pian kasvattamisen jälkeen piiloon. Tuo malli oli tosi rikkonainen ja revitty, joten kasvatusvaiheessa ehin muutamaan otteeseen kirota pehkoni ja odotin että häiden jälkeen sais leikata tuon mallin takas. Lomaviikon maanantaina suunniteltiin oman kampaajani kanssa hääkampausta, ja totesin etten ehkä sittenkään häiden jälkeen malta leikata enää lyhyeksi kun se pitkästä aikaa on jo niin pitkä. Pisimmät hiukset kun ylettyi jo puoleen selkään.

Tiistaina menin sitten toisaalle parturiin ja sanoin, että otetaan kuivimmat pois latvoista, ja kerroin kasvattaneeni vuoden verran hiuksia. Arvelin että n. 5cm lähtis, sillä vähän oli kuiviksi päässeet kun ei niitä ollut 8kk kukaan leikannut. Mun hiukset oli takaa katsottuna u:n malliset, eli keskeltä takaa pisimmät ja edestä sivuilta lyhimmät. Parturi otti etummaisista kiinni ja kysyi, tarviiko näitä vielä pyöristää. Sanoin että ei, kun haluan että lyhimmätkin pian ylettyisi kunnolla korvan taakse. 

Mutta ristus, parturi tajusi asian ihan väärin! En kyllä ymmärrä miten on mahdollista ymmärtää niin väärin, mut hän pätkäs sitten KAIKKI "pyöristykset" pois, ja tuloksena oli tasapitkä tukka joka puolelta. Pisimmät hiukset lyheni lähes 20cm ja mun tukka oli kuin amerikkalaisella kotirouvalla 90-luvun leffoissa.

Tähän tyyliin:


En tajunnut lopputuloksen kauheutta vielä parturin penkissä, sillä lähdin sieltä kovin kiireellä enkä jäänyt tarkemmin tutkimaan. Luulin että ammattilaiset osaa. Kotona heitin tukan ponnarille ja painelin pihatöihin. Mietin kyllä että tuntupa lyhyeltä, mutta vasta suihkun, föönauksen ja suoristamisen jälkeen totuus paljastui.

Ja sitten tuli ISOT itkupotkuraivarit. En oo koskaa tuntenu olevani niiiiin ruma kuin silloin. Yöllä nousin laittaan clipsipidennyksiä, kun en kestänyt ajatella aamua jolloin nään itseni peilistä. 
Neljä päivää kituutin sillä karmealla pehkolla, kunnes eräs kaverini (parturi hänkin) pääsi onneksi pelastamaan tilanteen. Latvaa ohennettiin ja rikottiin, joten nyt lopputulos on nuorekkaampi ja mun näkönen. Nyt tällä kehtaa olla, eikä enää tarvi itkee mutta vitutus on edelleen. Vuoden kasvatus pätkittiin parturiliikkeen lattialle. Niin väärin, niin väärin! Koskaan en enää sinne puljuun mene. Enkä ois nytkään mennyt, mut olin saanut jo toissajouluna lahjakortin hiustenleikkuuseen, joten nuukuuksissani sinne sitten menin. Ei kannattais :( 

Hääkampaukseen tää ei onneks oleellisesti vaikuta, sillä lisämittaa tulee pidennyksillä siihen kuitenkin. Mutta ois se ny ollu kiva tuntee ittensä kauniiks koko kesän, sillä tää on meidän kesä. Oon morsian, ja mun pitäis näyttää kauniilta. Nyt vain oon tämmönen, kohtalainen. Typerää! Kiharrettuna tää on täs mitas parhain, mut ei mulla oo arkisin aikaa alkaa kihartelemaan.

Jostain syystä tuli näin rakeisena.
En osaa näemmä käyttää miehen
koneen kuvaohjelmaa :D

12 kommenttia:

  1. Voi ei, kauheeta jos hiukset menee pilalle just ennen häitä. Minusta tukka näyttää kyl tosi hyvältä ja minä oon kasvattanut hiuksia kaks vuotta ja silti joudun laittaa vielä pidennykset. Kyl susta upee tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos:) mut pidempi on enempi mun juttu, tai sit tuo lähtötilanteen rokimpi malli! Ei tämmösiä ihme välimuotoja.

      Poista
  2. "Oon morsian, ja mun pitäis näyttää kauniilta. Nyt vain oon tämmönen, kohtalainen." HÖPÖNLÖPÖN nainen! Sä näyttäsit kauniilta kaljunakin!
    Mutta ymmärrän tuskasi, kyllä ottaisi aivoon itseäkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ihanainen :) Mut mä en vain tunne itteeni ittekseni ilman pitkää tukkaa tai rokkitukkaa :D

      Poista
  3. Voi että, lukiessani minä kauhistuin että sulla ois vielä lyhkäsemmät hiukset, mutta nuohan on oikeesti hyvän näköset!!! :)) Ymmärrän sen että harmittaa kun just on saanut kasvatettua (itsekin olen jo pari vuotta yrittänyt tätä tukkaa kasvattaa), mutta kerran se ei vaikuta hääkampaukseen niin nauti kesätukasta! ;) Hyvältä näyttää!!!! :>>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, nauttisin jos se ois vaikka herätes kiharalla :D Mutta ponnarilla (niinku töis täytyy pitää) ei kunnolla pysy ja auki taas on ihan lässähtäny jos ei sitä laita vähintään puolta tuntia.

      Poista
  4. Mulla kävi viime vuonna niin, että menin mallikuvan kanssa parturiin ja lähdin sieltä ihan erilaisen, lyhyehköksi kynityn mummotukan kanssa pois. Kyllä harmitti! Ja sitten muutaman päivän sisään tehtiin päätös hääpäivästä ja aloin panikoida hiuksiani vielä enemmän, että ehtiikö ne kasvaa mihinkään mittaan ennen. Tunnen kyllä tuskasi oikein hyvin.

    Mutta hei, kaunishan sä olet kyllä edelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! No onneks mullei sentään ihan mummotukkaa tulu.

      Poista
  5. vein kerran tutulle parturille kuvan itsestäni juuri leikatulla tukalla (hän oli leikannut tuon tukan siis) ja sanoin että samalla tavalla. ei tullut samalla tavalla ei, mulla oli vajaamittainen tasaotsis ja tasamittainen sieniletti joka ylettyi juuri ja juuri korvannipukan alapuolelle rikotun kerrostetun sijaan. Tukka oli myös kirkkaanpunainen, vaikka sanoin ruskean värin oikean värinumeron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi helv... miten näitä oikein sattuu, ammattilaisille?

      Poista

Kiitos kommentista ♥