Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

2.10.2013

Meidän häät - Kakunleikkaus ja häätanssi

Hei taas. Pitkästä aikaa. Syksy on tullut ja mieletön väsy sen mukana. En oo jaksanut kirjoitella häistä, enkä oikein muustakaan. Inspiraatio bloggailuun on ollut vähissä. Mutta jos nyt tällä viikolla yrittäisin saada loput hääkertomukset tehtyä, niin sitten on paketti kasassa :) 

Hääkakun meille valmisti Kaaso K:n äiti. Siitä hänelle valtavan suuret kiitokset! Kakku sai paljon kehuja, ja osa pyysi saada reseptiä itselleenkin :P Kakku valmistettiin käyttämällä kinuskikissan reseptiä pohjana. Resepti löytyy täältä.


Kakun lisäksi meillä oli tarjolla vaahtokarkkeja, vaaleanpunaisia keksejä sekä kentakilaista kakkua jotka yhdessä kaaso M:n kanssa valmistimme itse.

Me polkastiin kakun leikkuun aikana, vaikka turhaahan se on sillä mähän sen kaapin paikan meillä määrään ;) Ainakin jos multa kysytään :D Mies voitti omasta mielestään, mutta ei kyllä voittanut. Mä polkasin niin monta kertaa etu- ja jälkikäteen sekä leikkauksen aikana että ihan varmasti ehdin ensin :D Eikö sitä ny vähä saa fuskata, kun ei se oo niin vakavaa ;) Pientä keskustelua piti silti käydä kakun äärellä...



Kakun leikkuun jälkeen oli vuorossa eräs ohjelmanumero, josta kuitenkin lisää myöhemmin muiden ohjelmanumeroiden kanssa. 

Häätanssi oli tuon ekan ohjelman jälkeen. Meille oli alusta asti selvää, että tanssimme Stellan Häävalssin tahtiin. Sen sanat merkitsee etenkin mulle hyvin paljon, mutta myös miehelle. Kappale kirvoitti kyyneleitä muutamankin vieraan silmäkulmiin. 
Kappaleen meille teki vielä tärkeämmäksi se, että miehen yksi parhaista kavereista lauloi, ja miehen serkku säesti. Voi että ♥
Tanssista on myös video, mutta sitä en täälä julkaise. Jääköön se meidän muistoihin julkisen levityksen sijaan. Me tehtiin tanssissa taivutus, joka ihme ja kumma onnistui. Me emme sitä ees harjotelleet, vaan se oli miehen päähänpisto kesken tanssin :D Pelkäsin hiukan kaatuvani, mut onneksi niin ei käynyt.



Kuvat Tiina Hakanen - Ethän kopioi ilman lupaa!

8.4.2013

Hääkakkuhaaveita

Alkuperäiset kakkusuunnitelmat muuttuivat jo jokunen aika sitten ja tulossa on siis jonkinasteinen hyydykekakku. Oon menossa reilun kk:n päästä käymään kaasoni luona. Hänen äitinsä on luvannut valmistaa meidän hääkakut, ja ajattelinkin kysyä josko hän tekisi koeversion tuolloin kun menen käymään sielä päin suomea :) googlasin joitain mielekkäitä ohjeita, ja yksi oli yli muiden! Mä haluan tän, haluan haluan haluan..
Mutta sisältää melkosesti raaka-aineita = paljon euroja.
Mut tää on niin hiano!

kuva
Kyseessä on siis Kinuskikissan blogista löytämäni herkullinen Juhlapöydän raitakakku.
Kuola valuu jo kuvaa tuijottaessa. Voi juma :P

Tää on pakko saada!

20.8.2012

Rentoillut häähullu palaa asiaan!

Tässä mennyt muutama tovi edellisestä postauksesta. Tää nainen on vain ottanut rennosti, pitänyt hauskaa, käynyt Herra Ylpön keikalla... Niin ja kävin mä vähän koittaas ajamista sillä meidän amorillakin ;) Jotenkin tuntuu etten ollut yhtä taitava ja nopea tässä hommassa kuin sulho. Ajovarusteetkin taisi olla mulle vähän liian isot.


Hääjuttuja on tullut kuitenkin jonkinverran mietittyä, ja hetki sitten sain tarjouksen kaasoK:n äidiltä. Hän tarjoitui tekemään kakut meidän häihin, ja taidetaan kyllä tilata ne häneltä. Juteltiinkin jo puhelimessa alustavasti, millainen voisi olla meidän näköinen toteutus. Ja mikä parasta, hän lupasi ne hiukan halvemmalla kuin mitä meille aiemmin tarjottiin toisesta paikasta. Ja onhan se jotenkin kiva, että tuntee sen kakuntekijänkin niin saa sanoa kyllä juuri mistä pitää ja mistä ei :)




Joku näiden kakkujen tapainen olis unelma :) Tuo pitsikoristelu tosin saattaa jäädä pois, on varmasti järjettömän vaikea tehdä.. Mutta pääasiassa kuitenkin valkoista ja mustaa, ehkä ripaus pinkkiä myös. 
Nyt alkoi tehdä mieli kakkua!

 Oon myös miettinyt, tai siis vahingossa tullut päättäneeksi musiikkia kuunnellessani, mitä biisejä meidän häiden soittolistalle ainakin tulee. Tässä muutama:





Soittolistalla tulee olemaan viisuja laidasta laitaan, sillä itse varsinkin oon aika kaikkiruokainen musiikin suhteen. Meidän musiikkimaut yhdistää kuitenkin rokimpi/raskaampi puoli, joten sekään ei jää listalta uupumaan. Enimmäkseen kuitenkin tullaan kuulemaan ihan tanssittavaa musiikkia, eikä mitään mossausräyhyjä ;) Kaikki eivät myöskään tuu olemaan pelkästään rakkauslauluja, vaan myös biisejä, joihin meillä on jokin muisto tai joka on muuten vain meille/toiselle tärkeä kappale :)

Kaasojen rannekukkia koitin muuten jokin aika sitten väsätä huonolla menestyksellä. Nyt ois tarkotus kuluttaa yötyön pitkiä hiljaisia tuntia uuden yrityksen merkeissä. Katsotaan, onnistunko nytkään, ees vähän paremmin :D

ps. Oon taas niin iloinen ja otettu, kun lukijamäärä vain kasvaa. 26 lukijaani, kiitos!
pps. Onnea kaikille tuoreille aviopareille! Tuntuu, että lauantai oli ympäri suomen suosittu hääpäivä :)

2.8.2012

Asiaa kukista ja kakuista

Tanja kirjoitti  BLACK.bling.WHITE. blogissaan asiasta, jota oon miettinyt ja päätin sen innoittamana 
ottaa aiheen nyt esille :) 

Asiana siis kaasojen kukat ja nimenomaan rannekukat. Rakkaat kaasot, älkää ainakaan heti tyrmätkö!:D
Ensin olin miettinyt, ettei kaasoille mitään kukkia tulisi, mutta kun törmäsin rannekukkiin, ne tuntui jotenkin kivoilta. Mutta mietin juuri sitä mitä Tanjakin kirjoitti, ettei ne varmaan pysy ehjänä. Mielessä pyöri, voisiko ne kukat tehä itse. Onnistuiskohan :) 
Värimaailmaltaan voisivat olla mustat, ja tietenkin blingiä unohtamatta. Yksinkertaiset kuitenkin, kaikki kun ei pidä yhtä säihkyvästä kuin mä ;)

Koitin googlata jotain sinnepäin, mutta ehkä nää on jokainen jotenkin liikaa?

Tässä tykkään tosta helminauha-kiinnityksestä
Ja vähän blingiä :P
Ja lisää säihkettä. Noista nauhoista
en tykkää..
Tää on jotenkin tosi nätti, mutta edelleen nuo
samaiset nauhat!
Nyt rakkaat kaasoni sielä ruudun takana! Voisiko tässä olla ideaa? Siis sillä että mä onnistuisin jotain kaunista ja ei liikaa huomiota herättävää näpertämään? :P

*****

Sitten niihin kakkuihin. Mä oon tehny alustavaa varausta yheltä tosi taitavalta kakuntekijältä. Alkuun hinta tuntui edulliselta, mutta onko se sitä, kuka tietää? 
Oli puhetta, että se on 10e/kananmuna, eli 6munan kakku 60e ja sitä rataa. Sitten kysyin arviota paljonko kakkua tarvis n.120hengelle, ja meinasi että noin 40munaa menis yhteensä.
Hyvänen aika, sehän tekis 400e!! :O Oikeesti, pelkkiin kakkuihin?
Tuntuu paljolta, mutta onko se sitä? 
Meille ei siis tuu mitään peruskermakakkua vaan jollain moussetyylisellä täytteellä ja ei kermakuorrutuksella.

Joten arvon morisot, vihityt ja tulevat sellaiset, kertokaahan onko tuo hinta huima? Vai edullinen? Mulla ei oo mitään kokemusta kakuista. Tai maistelusta kyllä, mutta ei tilauskakuista saati niiden hinnoista.. :P

KaasoM sanoi, että heillä kakut olivat edullisemmat, mutta ne olikin kermakakut jotka uskoakseni ovat halvempia yleisestikin? Ja meinasi, ettei kakkuja tarvi tilata niin monelle kuin häissä on vieraita. He tekivät niin ja kakkua jäi mahottomasti. Kahvipöydässä kun on muutakin tarjottavaa niin moni ei välttämättä edes ota kakkua..

 
Kuvan tyylisellä koristuksella oleva kakku ois unelma. Jollaiseksi saattaa jäädäkin :D Tosin pinkeillä kukilla. Ja ei kerroskakkuna vaan erillisinä kakkuina :P