Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sulhaspojat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sulhaspojat. Näytä kaikki tekstit

17.6.2013

Vihdoin idea vieraille

Vieraskirja-idea meidän häissä on ollut pitkään epäselvä. Vuosi sitten oltiin satavarmoja että päädymme siihen iki-ihanaan kivi-ideaan, mutta käytännössä se olisi ollut liian hankala toteuttaa näinkin suurella vierasmäärällä mitä meillä. Sen jälkeen on ideoita laukannut ees taas, ja kaikki lopulta ollut kuitenkin huonoja sellaisia. 

Päädyttiin lopulta melko perinteiseen ratkaisuun, ja eilen vietinkin pikkusiskon kanssa pari tuntia Wordin kanssa takuten sekä ah-niin-ihanan-aataminaikaisen tulostimen supernopeaa toimintaa ihaillen ;) 
Illalla vielä aiheutin lähes jotain rasitusvamman tyyppistä peukalon alimpaan niveleen, kun päätin saksia melkein 250 korttia irti A4-kokoisilta arkeilta. Mutta hyvä kun leikkasin, niin nyt on enää jatkohommat tekemättä johon nakitin jo pari kaasoa avukseni. Se onkin sitten toinen juttu koska ne ehitään viimeistellä. Mut onhan tässä vielä aikaa, 1kk ja 3pv :P

Ja tutut lintuset ne korteissa kaulailee..
Meillä oli muuten nyt lauantaina viimenen vastauspäivä kutsuihin. Muutamia viestejä jouduttiin laittamaan, kun ei ihmiset ilmeisesti hoksanneet että on ihan hyvä ilmottaa siitäkin että ei pääse osallistumaan. Ja osa oli kyllä sellaisia, joiden kanssa on ollut puhetta heidän häihin tulostaan, mutta virallista vahvistusta ei ollut tullut. 
Yks puhelu mun pitäis vielä tehdä erääseen hoitokotiin, sieltä kun ei kukaan muistanut vahvistaa erään miehen sukulaisen osallistumista häihin. 
Mutta kokonaisuudessaan meidän kanssa juhlii 121 henkeä, joista lapsia sen parikymmentä. Ihan hyvä poppoo, ja onneksi kovin monia peruutuksia ei tullut vaikka alunperin vähän pelkäsin, niin suositusta kesäjuhlaviikonlopusta kun kuitenkin on kyse. 

Lauantaina kävin tosiaan sovittelemassa asioita juhlamme esiintyjän kanssa, ja alustavasti ajateltiin että hän vetää kaksi laulusettiä. Niiden pituus tosin riippuu nyt vähän siitäkin, millaisia ja miten pitkiä ohjelmanumeroita kaasot ja bestmanit on ajatelleet. Meillä kun ei niistä hirveesti oo käryä :P 

Kirkkoharjoituksetkin on sovittu, ja ne koittaa hääviikon keskiviikkona. Tällöin myös pappi vähän haastattelee meitä vihkitilaisuuden puhettaan varten. Toivon mukaan saadaan kanttorikin paikalle harjoitukseen, sillä tahtoisin kovasti harjoitella musiikin kanssa. Vaikka ne nyt perusmarsseja tulee olemaankin, mutta silti. Ja pienintä morsiustyttöä ajatellenkin ois hyvä saada se musiikki mukaan, niin ei marssin äänenvoimakkuus vain säikäyttäisi pientä neitiä sitten hääpäivänä :)

Lisäkuluja pompsahti taas muutaman kympin edestä. Nuoremmalle pojalle saatiin talvella lainaan hänen serkkupoikansa vanha puku, joka oli silloin vielä reilun kokoinen. Hirveen kasvupyrähdyksen poika on vetänyt kevään aikana, mutta toissapäivänä sovitellessa tajuttiin että ei auta kuin hakea uus, pienempi puku. Meidän miniatyyri-mies on vain niin pieni ja kaponen ettei tuosta puvusta sais sopivaa tekemälläkään :D
Onneksi sentään vanhemman pojan puku istui hyvin, ettei tarvi sitäkin vielä mennä ostaan uudelleen. 

Voi että, en malta oottaa sitä päivää, kun saat komeat poikani ja kauniit kummityttömme edelläni, rakas isä vierelläni, kävellä kohti komeinta sulhasta joka alttarilla odottelee ♥ Onneksi se päivä on jo ihan muutaman nurkan takana!


4.1.2013

Mekkotilaus

Selailin viime yönä ihan tolkuttoman määrän pikkutyttöjen juhlamekkoja. Me maksetaan tyttöjen puvut heidän äitiensä vastustelusta huolimatta, mutta budjetti näihin ei ole suurin suuri. Joten rahapuoli rajaa melkoisesti vaihtoehtoja. Mutta ei sillä, mun mielestä 99% tyttöjen valkoisista juhlamekoista on tylsiä. Mitä muuta häiden aikaan lähes 4- ja 6-vuotiaat haluaa olla ku rinsessoja? Näin mä näen asian ja tytöt tuntuu olevan samaa mieltä ;)
Löysin muutaman tosi ihanan blingeillä koristellun mekon mutta ne haaveet tyssäsi joko vääriin kokoihin tai hurjaan hintaan :(

Aloin sitte miettiä mekkojen mahdollista tuunausideaa ja napsautinkin tilaukseen 2kpl tällaisia mekkoja:

nelly.com
Ajattelin, jos tuo vyönauha on irrotettavissa niinkuin ymmärsin, voisi tilalle laittaa joko pinkin satiininauhan, tai vielä parempaa; blingbling-nauhan ;) Mekolla on nyt tarjoushintana 29,95e, joten pari tuollaista saisi ihan hyvään hintaan :) Toivottavasti ovat sopivat!

Omille pojillekin pitäisi ne puvut hommata, vaikkei vielä kiire olekaan. Mutta jotenkin vain haluaisin heillekin jo puvut valmiiks oottaan suurta päivää :P Kasvaahan pojat vielä, mutta ei sentäs niin huimia määriä puolessa vuodessa etteikö pukuja voisi jo hankkia. Josko ens viikolla ehtisi!

Paitovei, ärsyttää ihan sairaasti kun menee miehen kans niin ristiin työvuorot taas. Todennäkösesti venyy tammikuun loppupuolelle ellei jopa helmikuulle että päästään sormuksia katteleen. Piruvie! Miehen työkiireet ja mun yötyö ja useat vlopun yövuorot verottaa aika paljon mahdollisuuksia päästä shoppailemaan. 
Tän yövuoron jälkeen alkaa vloppuvapaa jopa mullakin, mutta lauantaina on kaasotapaaminen jo sovittu ja sunnuntaina pyhä. Sitten miehellä taas edessä 5päivänen reissuviikko ja päälle mun vlopputyöt. Jeeeaaah!
Katotaan niin me ostetaan sormukset niistä kaupan "purkkakoneista". Noh ainaki olis halapaa.

3.1.2013

Kohti uutta ja ihanaa vuotta

Oikein ihanaa vuotta 2013 kaikille ♥

Tää on monelle se vaimoutumisvuosi (olipa kauhia sana) :D Mutta musta, niinkuin monesta muustakin tuloo tänä vuonna vaimo. Vaimo. Ihanaa :)

Tänään kävin etsimässä häitä varten kaikenlaista. Hakusessa oli loput kynttilät, parit kehykset, juhlapuvut pojille, toiselle myös kengät sekä morsiustytöille mekot + kengät. 
Saldo jäi melko vähäiseksi, ikävä kyllä :( 
Missä hoi on kaikki ihanat tyttöjen valkoiset mekot? Miksi kaikki on vain vauvoille? Noh, onneksi on vielä aikaa löytää prinsessamekot myös pikkuneideille :)

Jotain kuitenkin karttui mukaan, ja taas saa viivata pari kohtaa suttupaperista yli.
Löysin loput kynttilät, pojalle juhlakengät sekä pari kehystä joiden käyttötarkoitus jääköön vielä salaisuudeksi ;)

Kengät oli sopeva ale-löyty, alle 18e :)

Ei kai täs auta kun jatkaa netin selailua, josko löytyis jotain mitä tilata pikkutytöille sovitukseen. 
Heippa!