Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meidän häät. Näytä kaikki tekstit

17.10.2013

Meidän häät - Viimeistä viedään

Nyt alkaa olla nää hääpostaukset lopussa. Ja kateissa kieltämättä jopa into niiden kirjoitteluun. Elämässä tapahtuu niin paljon muuta nykyään, että tää hääbloggailu alkaa jäädä taka-alalle. Muutaman kuvan kera paljastan vielä häiden bileitä, jotka venyi viimeisillä juhlijoilla muistaakseni kuuleman mukaan sinne puoli kuuteen aamulla :) Jos jollain on vielä jotain, mitä tahtoisi tietää, sanokaa ihmeessä. Mun osalta asiat alkaa kuitenkin olla nyt puitu. Kiitoskortit on tilattu ja ne teille vielä tuun sitten esittelemään kun saapuvat.
Ja tän vuoden puolella blogi sulkeutuu todennäköisesti sitten kokonaan :)

Mutta tosiaan, häävalssin jälkeen paikallinen laulumaisteri, nuori mies, vetäisi pari settiä tanssimusaa että sai vanhempikin väki laittaa jalalla koriasti. Ja tietysti mekin ;) Loppuilta ohjelmineen ja yöpaloineen kului äänentoistolaitteiden kautta jyskäävällä bilemusalla ja hauskaa oli. Morsiankin tanssi helmoineen koko illan, josta päkiät kiitti irvokkaasti seuraavat pari päivää ja ballerinat oli tanssittu rikki asti :) 
Kivaa oli ja ihania muistoja jäi. Harmi vain, että siskon mies oli mennyt kuvaamaan pikkuyön tunteina mun ja kaasojen tanssimista myös videolle. Se materiaali ois ehkä voinut jäädä kuvaamatta, muuvsit ei enää olleet kauheen edustavia, välttämättä ;)

Ei ollu niin helppoo enää valssata, kun korkkarit oli vaihtunu ballerinoihin ja helma
oli ihan vähän vain tiellä :) 

Jollain muullaki oli herkkää meidän häissä ♥

Lankomiehen kans jammailua. Onneks virallisia hääkuvia ei tällöin enää otettu :D
Vähän oli sellaisia tanssikuvia, mitä tänne haluaisin laittaa, tai ne muut kuvissa näkyvät henkilöt ehkä tänne tahtois :D Mutta tässä muutama, meno oli villiä ja mahtavat bileet oli. Saletisti parhaimmat bileet mitä oon ite koskaan järkänny ;)

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin kiitän tältä erää. Kysyä saa jos jotain on mielen päällä, mutta häistä en niitä kiitoskortteja enempää keksi tänne selvittää enää :)

2.10.2013

Meidän häät- Ohjelmapuoli

Meidän häissä oli perinteisesti kimpun- ja sukkanauhan heitot, morsiamenryöstö sekä yllärinä järjestetty hääbingo. Se oli ihana yllätys, joka oli väkerretty viimetingassa :) En ollut älynnyt vinkata siitä kovin ajoissa ja sitten kun tajusin, niin sanoin ettei sellasta tokikaan aleta enää viimeisellä viikolla järjestämään. Toisin kävi, kiitos ihanien ihmisten ♥

Hääkakun jälkeen oli ollut puhe vetästä häätanssi ja muutamaan otteeseen itsekseni mietin että mikä kestää kun ei mitään tapahdu :D Sen enempiä ressaamatta käytin odotteluajan hyödyksi seurustelemalla vieraiden kanssa. Jonkin ajan kuluttua alkoikin tapahtua, kun puolipelottava herraseurue tuli ja kaappasi morsiamen tuoleineen päivineen mukaansa :D



Pari kertaa kävi mielessä, mihin ihmeeseen lapiota ja katuharjaa tarvitaan.. Onneksi ajan kanssa kävi selväksi, että ne oli vain rekvisiittaa... huh ;)

Ryöstäjät veivät mut parkkipaikalle, ja mua odotti vähemmän mukava yllätys. Alkoholijuomista pelkkää kaljaa 8v juoneelle morsiolle ei ikivanha avaamaton viskipullo ollut se houkuttelevin vaihtoehto :D Kaiken yllyttämisen ja rohkeuden keräämisen jälkeen tohdin kuin tohdinkin ottaa huikan pullosta. HYI! Onneksi oli oma juoma jäänyt käteen ja sai huuhdeltua sen pahan maun suustaan pois ;)

Mies oli mun poissaollessani joutunut lausumaan runoja vieraille. Samoja runoja mitä polttareissaan oli lueskellut ohikulkijoille.. Nämä oli kuulemma Eino Leinon runoja, jota rohkenen kyllä edelleen vähän epäillä :D Mies sai mut takaisin, kun sai runoiltua myös mulle, joka kerta vielä enemmän tunnetta äänessään. Lopulta sulho osas olla tarpeeksi uskottava ja sai vaimonsa takaisin :D





Kimpunheitto tapahtui melko myöhään illalla. Taustalla soi Krista Siegfridsin Marry me, ja olin suunnitellut pienen koreografian biisin alkuun ennen kimpunheittoa. Ikävä kyllä unohdin tanssiliikkeeni, ja heiluin lavalla miten sattuu :D Kimppu onnekseen lähti lavalta kuitenkin hyvässä kaaressa naimattomien naisten joukkoon, ja kimpun nakkasi toisen bestmanin avopuoliso! Josko pian saataisiin heidänkin häitään viettää, hope so :)

Sukkanauhan heitossa taustalla soi Right Said Fredin I'm too sexy.. :D Sukkanauha meni miehen hyvälle ystävälle, entiselle työkaverilleen vuosien takaa.. Hänkin onneksi asuu avoliitossa, joten ei me ehkä ihan hakoteillä olla jos heidänkin häitään lähivuosille ootellaan :P

Hääbingoslappusista ei ollutkaan erillistä kuvaa, joten nappasin siitä täälä kotona kuvan. Vähän on näköjään joltain loiskunut juomaa tähän päälle illan aikana, tahroista päätellen ;) Miehen kaverit olivat tässäkin lajissa vahvoilla, ja voiton nappasi eräs toinen miehen entinen työkaveri. Kova kilpailuvietti oli silti ilmassa, ja multakin tultiin uteleen illan tapahtumista koko ajan että saataisiin ruksia ruutuun. Ja tää piiloblondi morsian meni joka kerta samaan retkuun enkä tajunnut kuin vasta vastattuani että hups, taas annoin vinkkiä :D

Tuo bestman yrittää iskeä kaason.. Hmm.. Waaat? :D koska niin kävi? :DD
Mallia hääbingon toteutukseen kaasot olivat ottaneet Varpusen Projektina häät- blogista.

Kuvat ( viimeistä lukuunottamatta) Tiina Hakanen - Ethän kopioi ilman lupaa!

Meidän häät - Kakunleikkaus ja häätanssi

Hei taas. Pitkästä aikaa. Syksy on tullut ja mieletön väsy sen mukana. En oo jaksanut kirjoitella häistä, enkä oikein muustakaan. Inspiraatio bloggailuun on ollut vähissä. Mutta jos nyt tällä viikolla yrittäisin saada loput hääkertomukset tehtyä, niin sitten on paketti kasassa :) 

Hääkakun meille valmisti Kaaso K:n äiti. Siitä hänelle valtavan suuret kiitokset! Kakku sai paljon kehuja, ja osa pyysi saada reseptiä itselleenkin :P Kakku valmistettiin käyttämällä kinuskikissan reseptiä pohjana. Resepti löytyy täältä.


Kakun lisäksi meillä oli tarjolla vaahtokarkkeja, vaaleanpunaisia keksejä sekä kentakilaista kakkua jotka yhdessä kaaso M:n kanssa valmistimme itse.

Me polkastiin kakun leikkuun aikana, vaikka turhaahan se on sillä mähän sen kaapin paikan meillä määrään ;) Ainakin jos multa kysytään :D Mies voitti omasta mielestään, mutta ei kyllä voittanut. Mä polkasin niin monta kertaa etu- ja jälkikäteen sekä leikkauksen aikana että ihan varmasti ehdin ensin :D Eikö sitä ny vähä saa fuskata, kun ei se oo niin vakavaa ;) Pientä keskustelua piti silti käydä kakun äärellä...



Kakun leikkuun jälkeen oli vuorossa eräs ohjelmanumero, josta kuitenkin lisää myöhemmin muiden ohjelmanumeroiden kanssa. 

Häätanssi oli tuon ekan ohjelman jälkeen. Meille oli alusta asti selvää, että tanssimme Stellan Häävalssin tahtiin. Sen sanat merkitsee etenkin mulle hyvin paljon, mutta myös miehelle. Kappale kirvoitti kyyneleitä muutamankin vieraan silmäkulmiin. 
Kappaleen meille teki vielä tärkeämmäksi se, että miehen yksi parhaista kavereista lauloi, ja miehen serkku säesti. Voi että ♥
Tanssista on myös video, mutta sitä en täälä julkaise. Jääköön se meidän muistoihin julkisen levityksen sijaan. Me tehtiin tanssissa taivutus, joka ihme ja kumma onnistui. Me emme sitä ees harjotelleet, vaan se oli miehen päähänpisto kesken tanssin :D Pelkäsin hiukan kaatuvani, mut onneksi niin ei käynyt.



Kuvat Tiina Hakanen - Ethän kopioi ilman lupaa!

17.9.2013

Meidän häät - Tehoviisikko

Joku pyysi taannoin postausta kaasoista ja tässä se tulee. Kaasot esittelen tarkemmin TÄSSÄ postauksessa.

Mutta tässä he, koko upeudessaan :)


Isosisko Ansku, pikkusisko Ella, morsmaikkeni, Kreetta, Milla ja Mari. Täydelliset naiset ;)
Kaikilla muuten oli ranteissaan tekemäni kukkaset, joista tosin vain kaksi näkyy tässä kun kellä se oli oikeessa,
kellä vasemmassa ranteessa :D
Elämäni naiset, en vaihtais ♥ Eikä päivästämme olisi tullut yhtään mitään ilman näitä ihanaisia ♥

Kaasojen mekot on tuossa kuvassa osaksi jotain muuta kuin alunperin piti. Mekkokatastrofeilta vältyin onneksi itse, mutta ei niitä ois tarvinnut välttämättä kyllä kaasojenkaan kohdalle sattua :D

Ensimmäinen katastrofi tuli M2:n mekon kanssa hääviikon torstaina. Illalla n. klo 22 hän soitti ihan paniikissa. Vaivaisen kilon laihtumisen jälkeen alkuperäinen mekko oli ihan fiasko! Käskin hurauttaan heti meille, josko mun mekkovalikoimissa ois mitään. Ja halusin nähdä, miltä se oma mekko muka näytti. Ja kyllä, ei ainakaan hyvältä. Puku pussitti edestä yhtäkkiä niinkuin vatsankohdalla ois valtava ryllykkä! Ei eieieieieiei.. ei mitenkään istuva muuten niin hoikalle ja kauniille naiselle. Jösses. Mullakaan ei paljoa mekkoja ole, mutta onneksi tuo ruskea yksilö istui kuin hanska M:n päälle. Ja toisaalta tää oli aika söpö lopputulos, sillä itse pukeuduin samaan tanttuun pari vuotta sitten ollessani hänen kaasona :') Joten nou hätä, tästä selvittiin!
Alkuperäinen mekko olisi ollut tällainen:


Toinen mekkokatastrofi sattuikin sitten pikkusiskolleni kirkon ja juhlapaikalle siirtymisen välillä!
Kirkossa siskolla oli päällä vielä tämä mekko:

vähän jää mekko huivin alle piiloon, mutta
tuo oli siis todella nätti mekko. 
Kirkon jälkeen kaikki ei sit menny ihan ku strömsös :D Ja täs kohtaa on pakko olla kiitollinen, että me kadottiin potrettikuvaukseen kirkon jälkeen, niin siskolle jäi aikaa pelastaa tilanne. 
Matkalla juhlapaikalle hän oli ihmetellyt kun mekko tuntui löysältä. Juhlapaikan pihassa hänen poikaystävänsä sit oli tuumannut jotain tähän suuntaan "älä nyt panikoi mutta se mekko on rikki". Jep, totaalisesti! Vetoketju oli sanonut itsensä irti lähes kriittisimmällä hetkellä. Olipa kiva!

Onneksi pikkusiskolla oli kotona toinen varamekko, onneksi aikaa vaihtoon oli, onneksi mulla oli ne neljä muutakin kaasoa jotka ehti hoitaa asiat juhlapaikalla ennen meidän saapumista. Onneksi kaikki meni hyvin. Ja olihan tuo juhlissa päällä ollut pitsimekkokin ihan törkeen ihana :) Niin ihana että vierailin serkkuni häissä itse se päälläni :D
Ja kun tuota meidän yhteiskuvaa katsoo, niin aika hyvin mätsää nää kaks äkkivaihtomekkoa toisiinsa tuossa komppaniassa ;)

Anskun, Ellan ja Kreettan hiukset taiteili sama rautanen ammattilainen kuin munkin kampaukseni. Milla ja Mari kävivät erään toisen taitavan kampaajan käsittelyssä. Voi pojat että oli kauniita naisia! Vaik onhan ne aina, tuolloin vain aivan erityiskauniita ;) Mekot ostivat kuka mistäkin, täytyy myöntää että muisti on liian huono eritelläkseni liikkeitä tai nettiputiikkeja sen tarkemmin :D

Nää naiset on ihan huippuja, enkä vieläkään keksi tarpeeksi sanoja tai tekoja kiittääkseni heitä osallisuudestaan hääsuunnitteluun, toteutukseen ja itse päivän sujuvuuteen. Enkä kiittääkseni heitä siitä, että ylipäänsä ovat olemassa ja elämässäni. ♥

Pakko oli vielä laittaa tämä kuva, jossa näkyy siskoni kerraan ihana kampaus.Yksinkertainen, mutta pirun tyylikäs! Kivalla blingbling(esim)-hiuskorulla tuohan kävis vallan mainiosti myös hääkampaukseksi :)

15.9.2013

Meidän häät - Potrettikuvat osa 3

Huh miten on ollut kiiruista mukamas taas, ettei oo tännekään ehtinyt eikä jaksanut kirjoitella. Mut jos nyt sunnuntain kunniaks viimeinen pläjäys meidän potrettikuvia :)

Otettiin me ihan peruskuviakin, hempeilyn kera:







Mut hassuttelu on se meidän juttu. Ota kiinni, jos saat! ;)


Mä oon nyt vaimo, jes!!


Mä oon niin rinsessa..


5.9.2013

Meidän häät - Potrettikuvat, osa 2

Hääauton lisäksi meitä kuvattiin myös oman Amorin nuolemme, miehen mönkkärin kera. Tästä haaveilinkin jo ihan blogin alkumetreillä, ja onneksi toteutettiin se :) Parhaimmat kuvat on mönkkärin kanssa otettuja, tässä niistä muutama: 




Otimme myös kuvia, joissa tulee esiin molempien suuret intohimot; mönkkäri ja kengät. Turha varmaan miettiä, kumpi on kummanko intohimo ;)


Joskus nähtiin netissä kuva, joka osui aika hyvin meihin. Siinä kuvassa oli mies, nainen ja moottoripyörä, meillä pyörän sijaan mönkkäri ;)


Tää kuvio meillä toistuu aina silloin tällöin :D Mies ois ajamas niin usein kuin vain pystyy, tosin tätä nykyä enduropyörällä mönkkärin sijaan, ja mä oon välillä vähän eri mieltä ;) Mut en mä tota mönkkäriä ainakaa koskaan poiskaan antais, kyllä mäki sillä tykkään ajella ja senhän ansiosta me yhteen päädyttiinkin aikanaan :P

Kaikki kuvat Studio Street/ Jason Itämäki - Älä kopioi ilman lupaa, kiitos!

4.9.2013

Meidän häät - Vieraskirja

Vieraskirjan sijaan vieraat täyttivät lappusia, joita oli neljää (vai viittä?) erilaista. Saatiin niitä paljon muistoksi, ja osa kyllä niin hauskoja :D Muutama vastauksia teillekin:

Hauskin muisto moriamesta tai sulhasesta?

♥ Muistan kun ala-asteella isommat pojat kiusasivat ja pieni sankari, Mika pelasti! Kaisasta on paljon huippumuistoja. Hauskin muisto (ainakin sivusta katsottuna) oli kun Kaisa ajoi mopolla vesiliirtoon ja näytti kuin olisi tahallaan ajanu ojaan :D 

Kuinka pitää puoliso tyytyväisenä?

♥ Tuora kerran vuores kaupasta suklaatia
♥ Hellästi ja rajusti hellimällä.
♥ Antaa rahaa ja hellyyttä
♥ Kaisa: Anna Mikalle rahaa että se saa kotariin bensaa! Mika: Usko mitä Kaisa sanoo!

Tästä päivästä jää erityisesti mieleen?

Komia bestmani
♥ Häätanssi... KAIKKI!
♥ Hyvä ruoa, rento tunnelma, ihania ihmisiä <3
♥ Häätanssi, joki oli aivan loistava! Laulu oli mahtava ja tanssi myös.

Sovitte yhteen, koska...

Täydennätte toisianne
♥ Jokaiselle vakalle on kantensa <3
♥ Ootta mies ja nainen!


Oli myös tyhjiä lappuja, joissa kysymyksen sijaan oli annettu mahdollisuus käyttää luovuuttaan, ja piirtää kuva hääparista. Tää oli tietenki alunperin suunnattu lähinnä lapsivieraill, mutta mutta.. Enenmpi ne aikuiset oli esittäneet taiteellisen näkemyksensä meistä :D Boolilla saattoi olla vaikutusta asiaan ;) Tässä eräitä otoksia:



Melko hauskoja, etenkin noi piirustukset. Ja etenkin noi pikkuyön tunteina tehdyt :D Mainoin on tuo alemman kollaasen ylärivin keskimmäinen; sillä tilanne tanssilattialla oli kyllä just eikä melkin tuo xD

Tämmöstä tällä kertaa, huomenis voitas jatkaa potrettikuvilla taas :)

3.9.2013

Meidän häät- Potrettikuvat, osa 1

Noniin beibet,nyt niitä tulee! Jaan potrettikuvaesittelyn muutamaan, varmaankin kolmeen osaan, sillä niitä on paljon :) Odoteltiin kuvia kauan, yli 6 viikkoa. Oikeasti olivat yrittäneet lähettää ne meille jo 25päivää sitten (!!!!) mutta jostain syystä tieto ei ollut kulkenut kesältä eteenpäin ja heillä oli ollut väärä sähköpostiosoite mihin lähettivät ne nettitunnukset kuviin. Onneksi laitoin tänään sähköpostia kuvien perään ja saatiin ne sitten samantien :) 

Me mentiin siis tosiaan kirkon jälkeen kuviin, paikallisen museon alueella kuvaamaan.
Ensimmäiset kuvat otettiin hääauton kanssa, ja tässä niistä muutama:

Kaikki kuvat Studio Street/ Jason Itämäki - Älä kopioi ilman lupaa, kiitos!







Siinä ne ensimmäiset, mitäs tykkäätte? :) 
Mä ainaki tykkään ihan hirmusti!

Ja lisää on luvassa, myös jotain erilaista. Pysykää linjoilla niin näätte lisää :P

29.8.2013

Meidän häät - Pieniä otoksia

Täälä sairastellaan keuhkoputkentulehduksen kans, joten ei oikein jaksa kirjotella mitään.. Potrettikuvia ootellaan edelleen (alkaa jo tuntua ikuisuudelta), mutta aattelin jakaa nyt jotain yksittäisiä otoksia meidän häistä mitä muut on kuvailleet. Jottei ihan blogi kuivuisi pystyyn. 

Ota kultsi vaahtokarkki!

Pitihän prinsessan vähä keimailla ;)
Tarkkaa hommaa, kumpi ehtii ensin? 
Sulholla on selkeesti jotain asiaa :D




Poika ♥

Selkeesti molemmilla melkein kutitti silmiä ;)

Mitäs tässä tapahtuu? Melko pelottavia miehiä. 
Kuvien laatu on vähän rakeinen osassa, puhelinkuviahan suurimmaksi osaksi, ellei kaikkikin, taitavat olla.

Voi ihana päivä. Ei sitä unohda ♥