Eilen vähän laskeskelin juomapuolen budjettia ja mietiskeltiin mitä juomia ja paljonko tullaan hankkimaan.
Vieraslistan pohjalta laskeskeltiin, että n. 65henkee mahdollisesti saattaisi nautiskella näistä tarjottavista.
Näillä mietittiin pärjäävämme:
-10 lavaa olutta
-3 lavaa sidukka
-3 lavaa lonkeroa
Lisäksi tarjolle tulee boolia. Vielä en jaksanut kovin tarkkaan laskea, paljonko sitä varten pitäis olla sitä viunaa, mutta kirkas ja nuo yllämainitut tarjottavat erään kaason mies on luvannut tuoda Viron puolelta, kun sielä työasioissa käy muutenkin aika ajoin. Ja ilokseni huomasin laskutoimituksia tehdessäni, että oon budjetoinu juomiin pari-kolmesataa euroa liikaa :D jei, hyvä näin :)
Booliin tietysti tarvitaan myös lantringit, mutta ne haettakoon ihan Lidl:n hyllyiltä kun halvalla saa.
Mietinnässä on myös vielä, tuleeko ruokaviinit ja jos, paljonko sitä pitäisi hankkia.
Kuoharivaihtoehtojakin eilen pähkäilin, ja laskin että n. 13l kuohariakin menee alkumaljojen kohotukseen. Tuntuu paljolta :O Laskelmien apuun käytin jotain netissä olevaa laskuria.
Mahdollisesti myös nuo kuoharit tulee Viron puolelta, ainakin sielä tuntuu nekin olevan hurjasti halvempia kuin tällä maalla. Ruokaviinit varmaan hankitaan ihan omasta alkosta, sillä niitä ei niin mahottomasti tuu menemään kuitenkaan. Kai. Mistä mä tiedän, kun oon niin ulkona muutenki kaikesta muusta juomasta kuin kaljasta, maidosta ja vedestä :D
Kuoharivinkkejä kyselinkin fb:n puolella tutuilta ja seuraavia vinkkasit hyviksi:
Onko teillä näistä kokemusta, mikä ois semmonen yleishyvä joka varmaankin maistuisi suurimmalle osalle?
Ite vähä haaveilin siitä hileskumpasta, mutta kun en muista nimee enkä löydä netistäkään.. Se on vaan niin hienon näköstä, blingbling! :D
Nuo kaksi ylintä skumppaa on tosi hyviä. Ja suosittelen hakemaan viron puolelta, nuo kun maksavat n 3 euroa/pullo siellä. Itsekin haetaan Tallinnasta sitten :)
VastaaPoistaJoo niin katoinki superalkon sivuilta, että alle 3e on pullolla hintaa :)
PoistaFresita on aina aika perusvalinta joka uppoo kaikille ! :)
VastaaPoistaAinakin Blue Nun Sparkling Gold Edition on sellaista hileskumppaa :).
VastaaPoistaJoo just äsken löyinkin kaason avustuksella oikeen :) Mut alkon, sen enempää ku superalkonkaan sivuilta ei sitä löytyny :(
PoistaFresita on oma suosikki, mutta Pol Remy on myös ihan ok. Oon kumminkin ite mansikkaskumpan ystävä enemmän. Ylimmistä ei kokemuksia. :)
VastaaPoistaMinä myös suosittelen kahta ensimmäistä! Mun yksi kaasoista, joka ei voi sietää skumppaa, kehui varsinkin tuota puolimakeaa todella hyvänmakuiseksi skumpaksi!
VastaaPoistakorjaus: siis suosittelen varsinkin makeaa! ei puolimakeassakaan mitään vikaan kylläkään... :)
PoistaFresita on varsinkin kesäaikaan hyvä:)
VastaaPoista