Meidän häät - vihkiminen

Kirkkoa kohti lähdettiin kotoa parin kaason kanssa n.14.20. Istuin autossa ja mua jännitti. Tai pikemminkin kauhistutti; mä olin tosiaan menossa vihille ihan kohta! Ihan kohta oisin vaimo!

Päästiin kirkon pihaan ja huomattiin että edellinen pari oli juuri lähtötohinoissa. Jes, pääsisin heti kipittämään sakastin kautta kirkon läpi eteisessä olevaan morsiuskamariin piiloon! Sinne päädyin kaasojen saattelemana. Ja sitten jännitti vähä lisää. Sulhon, bestmanien, kaasojen, mun isän sekä sulhaspoikien ja morsiustyttöjen oli määrä olla sakastissa klo 14.40. Kaasot oli lähössä juuri morsiuskamarista sakastiin kun tajusin; Tuliko vieheet mukaan?!
Eipä tulleet, sinne ne oli unohtunut meille kotiin. Onneksi meillä oli vara-avain ja kotiin vain 5min ajomatka.. Niimpä yhen kaason mies ehti hakea meiltä vieheet ilman vihkitoimituksen myöhästymistä. Näin ollen tätä hupsistakeikkaa ei varmaan kukaan vieraista huomannutkaan :D

Istuin morsiuskammarissa yksin melkein 20min. Join vettä, tärisin, peilasin, istuin, nousin, istuin taas, peilasin, katoin kaason kännykästä aikaa, peilasin, jännitin... Kuulin oven läpi, miten vieraita saapui kirkkoon. Se vain lisäsi jännitystä, kun kuuli että ne kaikki ihanat ihmiset on tosiaan täälä, todistamassa sitä kun me sanotaan tahdon. Ja ne kaikki kattoo mua kohta kun kävelen.. Melkein alkoi pyörryttää ja syke oli valehtelematta varmaan päälle 150 :)

Pari minuuttia vaille 15.00, isäni, sulhaspojat sekä morsiusneidot saapui seurakseni. Oli ihana nähdä heidät, ja isäni välitön kommentti "voi Kaisa sä oot kaunis" sai melkein jo itkemään. Onnesta ♥ Sitten se olikin jo menoa. Asetuimme ovien taa, nuorin "pari" ensin, sitten isommat lapset ja lopuksi minä ja isäni. Ovet aukesi ja Melartin alkusoinnut kajahti. En voinut kattoa ketään :D

Koko kävelymatkan tärisin kauttaaltaan, käsivarsi tutisi isän käsivartta varten, purin huulta ettei itku tulisi, polvet tärisi ja hetken mietin mitä ihmettä mietin kun valitsin 11cm korot :D
Pian en enää voinut olla vilkaisematta sulhoa, joka lähti kävelemään hymy kasvoillaan meitä kohti. Voi miten komea ♥ 

Rakkaan käsipuolessa sitten käveltiin loppumatka, täristen. Mies oli huomannut että ihanpianvaimolla vähän paikat tutisi :D Pappi puhui onneksi melko lyhyesti, eikä millään saarnameiningillä. Siksi hänet valittiinkin, kun on sopivan rento tyyli puhua näistä asioista :)

Kun sanottiin viimein se TAHDON, oli fiilis huikea. Tuo mies tahtoi, ja mä tahdoin. Me molemmat tahdottiin ja nyt ollaan naimisissa. Ihanaa ♥  Kun tuli sormusten aika, muistan tuijottaneeni tiiviisti bestmania ja sormusrasiaa. Jostain syystän pelkäsin että jos ne onkin unohtunu tai kadonnut johonkin :D Mutta onneksi ei ollut, ja näin saimme pujottaa sormukset nimettömiin merkiksi liitostamme :)

Kun toimitus oli ohi, jännitys laukesi ja loppumarssi käveltiinkin jo onnellisten hymyjen saattamana. Meikä ainakin hymyili suu seittemän leivän uunina :D

Vihkimisestä en juuri tämän enempää muista, niin paljon jännitti, mutta onneksi pikkusiskon mies kuvasi kaiken videolle :) Vielä ei olla sitä nähty itse, joten tarkemmin en osaa teille kertoa mitään :D

Kirkosta poistumistamme siivitti vieraiden puhaltamat saippuakuplat. Ikävä kyllä ne ei melko kovan tuulen takia moneen kuvaan juuri tulleet mukaan, mutta ei sekään haittaa :) 

Kirkon pihalta kaasutimme näyttävästi pois, bestmanin veljen iiiiihanalla Camarolla :P

Tästä kaasutimmekin mörinämoottorin jylistessä kohti potrettikuvauksia. Niistä juttua myöhemmin, kun saamme kuvat itsellemme. 

Joku saattoi kiinnittääkin huomion kuvissa mun kimppuun ja huomata, että se on kyllä kaikke muuta kuin mistä oon aiemmin postannut? Jep, niin on. Mä en tosiaan tommosta kimppua halunnut, ja se olikin se yks hääaamun katastrofeista. Mut siitä sit lisää myöhemmin.

ps. Kaikki postauksen kuvat: Tiina Hakanen

Ethän kopio kuvia, kiitos!