Sivut

4.7.2013

Mikä päivä!

Viikon ainoan vapaapäivän kunniaksi oon saanut juosta koko päivän. 
Kävin noutamassa polttareissa pidettyjen kutsujen tuotteet, hakemassa häämeikkiä varten vähän laadukkaampia meikkejä Emotionilta, viemässä vihkin kaiverrukseen, ostamassa kyniä vieraskirjakortteja varten... ja mikä parasta; noutamassa ihanan pukuni omiin hoiviini! ♥ Tai toisin sanoen toiseen säilöön, sillä kotiin en sitä uskaltanut tuoda, kenties uteliaan avomiehen ja lasten takia ;)

Kävin myös lääkärissä. Allergiat on vaivanneet jo viikkotolkulla, mutta viime perjantaina töissä leikkas hengitys kii jolloinka sain päivystyksestä ventoline-suihketta. Se auttoi, mutta järkyttävä yskä on vain pahentunut ja pahentunut. Tulehdusarvot ja valkosolut oli hiukan koholla, muttei tarpeeksi antibiootin määräämistä varten. Sain käskyn käydä jolloinkin astmakokeissa sekä Duactia tukkoisuuteen ja yskänlääkettä. Huoh. Yskänlääke on varustettu punaisella kolmiolla, en tajua mitä se lääkäri ajatteli kun vielä kerroin että oon töis toisella paikkakunnalla ja koko viikonlopun töissä. Eihän ton hörppimisen jälkeen saisi ees ajaa.. 

Noh, antaa olla, ehkä tää köhy loppuu ennen alttarille astelua!

Mutta niihin ostoksiin. Meillehän piti tulla vieraskirjakortteihin niitä söpöjä kuulakärkikyniä, mutta kun vieraskirjan toteutustapa muuttui, pitikin hankkia kyniä mielinmäärin lisää. Joten oli pakko tyytyä halvempiin rumempiin vaihtoehtoihin, nämä maksoivat Tiimarissa 0,35e/kpl. 

No, ainakin ovat mustat.
Meikkiostoksilla käydessä testailtiin monia merkkejä ihanan kummitätini kanssa, hän kun sattuu oleen töissä Emotionilla. Tälläiset lähti mukaan:


Nuo kaksi näytepussia kummitäti toi äsken vielä lisäksi. Kuulemma auttaan näihin mun rutikuiviin silmänalusiin. Täytyy kokeilla! Jos tänään jo toisen, ja jos on hyvä niin ihan häiden alla toisen :P

Nyt meen naukkaamaan kolmiolääkettä ja katon kuinka sekasin menee pää. Tälläisen lähes koskaanlääkkeitäkäyttämättömän päähän tahtoo hujahtaa kovasti jo nekin lääkkeet, joissa ei oo kolmiomerkintää.. 

3.7.2013

Menukortit kotona!

Tänään kipasin kesken työpäivän hakemassa meidän menukortit painosta. Olipa ne hienot! Huomasin vain pienen jutun jonka ois voinu ajatella toisin, hih..  Me ei millään keksitty järkevää nimee sellaselle "perus"salaatille, niin aateltiin kaaso M:n kanssa ettei mainita niitä erikseen.

Nyt kun menua kattoo niin näyttää melko lihaselta :D Saattaa toiset vieraat ihmetellä etteikö meidän häissä tajoilla rehuja ollenkaa.. Noh, totuus selviää kun pääsee buffetin ääreen, sielä kun on salaattia kyllä ;) 
Ehkä ois siis voinut lisätä siihen pääruokien perään vaikka 'salaattipöytä', 'salaattivalikoima' tai jotain muuta.. Mut menköön.

Kortteja tuli yhteensä 36kpl, sekä muutama paperinen koeversio joita voi mun mielestä hyödyntää vallan hyvin niitäkin. Hintaa näille kaksipuolisille, laminoiduille korteille tuli 25e, ei todellakaan paha. Olin varautunut n. 40-50euroon. 


Ja näähän on samalla tyylillä lintuineen kuin kutsutkin. Mitäs tykkäätte?

2.7.2013

Koekampauksen tuloksia

Kävin tänään koekampauksessa, tuossa kauan odotetussa istunnossa :P
Onneksi ei ollut huolen häivää, kun tiesin että tähän mun vakkari parturi/kampaajaan voi aina luottaa. 
Koekampauksessa hiuksia eikä pidennyksiä rullattu, eikä muutenkaan tehty niin viimeisteltyä. Mutta se mitä jo aikaiseksi saatiin kampaaja sai, vakuutti mut siitä että ainakin tukka on kunnossa 2,5viikon päästä :)

Tässä pieni esimaku teillekin:


Kampauksesta tulee siis kohotetumpi kuin nyt tehtiin, ja tuo kalanruotoletti on pörröisempi alas asti. Nyt se on tommonen sliipattu kun pidennyksiä ei tosiaan vielä kiharrettu :) Ja kuvassa osin näkyvä gTie:n Jennin taiteilema nahkainen köynnös pujotellaan nätimmin kampauksen sekaan sitten hääpäivänä.

Oi että, tuloo vain niin hiano!